Resurssien hukkakäytöstä suomalaisessa terveydenhuollossa on hyvin vähän tietoa. Niinpä viime keväänä jälleen käynistynyttä keskustelua sote-palvelujen priorisoinnista pitäisi heti alkajaisiksi kohdentaa uudelleen. Muuten on vaarana että leikkaukset kohdistuvat ensimmäisenä käytänteisiin, joista on potilaille hyötyä.
Viimeaikainen priorisointikeskustelu terveydenhuollon voimavarojen kohdentamisesta siirtää huomion pois siitä tosiasiasta, että terveydenhuollossa on myös resurssien hukkakäyttöä. Terveydenhuollossa pitäisikin pyrkiä ensisijaisesti vähentämään ja poistamaan käytöstä sellaisia hoitokäytäntöjä, jotka eivät tuota potilaalle terveyshyötyä tai ovat jopa potilaalle haitallisia. Vasta tämän jälkeen on vuorossa priorisointi, jossa valintaa tehdään kahden tai useamman terveyshyötyä tuottavan hoidon tai hoitokäytännön välillä.
Nyt, kun lääkäriliitto on ottanut kantaa priorisoinnin tärkeydestä sekä sosiaali- ja terveysministeriö on valmistelemassa vuoden 2023 loppuun priorisointifoorumia, jossa ”keskustellaan sosiaali- ja terveydenhuollon voimavarojen kohdentamisesta”, niin terveydenhuollon resurssien hukkakäytön vähentämisen ensisijaisuutta ei saa unohtaa (1, 2). Resurssien hukkakäytöstä Suomessa on hyvin vähän tietoa, joten ongelman suuruuden arviointi ja vähentämisen menetelmien kehittäminen pitäisi välittömästi nostaa keskeiseksi tavoitteeksi.
”Resurssien hukkakäytöstä Suomessa on hyvin vähän tietoa, joten ongelman suuruuden arviointi ja vähentämisen menetelmien kehittäminen pitäisi välittömästi nostaa keskeiseksi tavoitteeksi.
Vähähyötyisillä hoidoilla tarkoitetaan käytäntöjä, joista ei todennäköisesti ole potilaalle hyötyä. Arvioon vähähyötyisyydestä kuuluu hoitokäytännön hyötyjen ja haittojen punnitseminen, hoidon kustannukset, vaihtoehtoiset käytännöt ja potilaan toiveet. Käsite on sikäli harhaanjohtava, että se sisältää myös hoitokäytännöt joista on potilaalle haittaa. Terveydenhuollossa tavoitteena tulisi olla näyttöön perustuva hoito, millä tarkoitetaan, että käytössä olevat hoitokeinot olisivat perusteltavissa tämän hetkisellä tutkimuskirjallisuudella. On kuitenkin paljon tilanteita, joissa tutkimuskirjallisuutta ei ole juuri olemassa, mutta potilasta halutaan kuitenkin jollain tavalla auttaa. Tällöin muodostuu käytäntöjä, joille ei ole tieteellisiä perusteita. Joskus käytännöt ovat hyviä ja joskus käy niin, että myöhemmin tutkimuksissa todetaan käytössä olleiden hoitojen olevan hyödyttömiä tai jopa tuottavan potilaille haittaa. Esimerkkejä vähähyötyisistä hoidoista ovat mm. antibioottien käyttö virusinfektioissa tai alaselän röntgenkuvaus akuutista eli tuoreesta alaselkäkivusta kärsivällä potilaalla, jolla ei kuitenkaan ole ollut selkään kohdistuvaa iskua. Samaan sarjaan menee sepelvaltimoiden pallolaajennus potilaalle, jolla on vakaa sepelvaltimotauti.
Hoitokäytännön poistaminen on monesti haastavaa, kun se on jo käytössä terveydenhuollossa. De-implementaatiolla tarkoitetaan menetelmiä, joilla pyritään vähentämään vähähyötyisten hoitojen käyttöä. Esimerkiksi koulutus, jossa hoitohenkilökunnalle kerrotaan vähähyötyisistä hoidosta ja ohjataan vähentämään niiden käyttöä, on de-implementaatiota. De-implementaation perimmäinen tavoite on, että potilaille ei tarjottaisi hoitoja, joista ei ole hänelle hyötyä.
Vaikka vastuu vähähyötyisten hoitojen vähentämisestä kuuluu ensisijaisesti hoitohenkilökunnalle ja viranomaisille, myös potilas voi olla aloitteellinen keskustelussa tarjottujen hoitojen ja tutkimusten hyödyistä ja haitoista. Jaetulla päätöksenteolla tarkoitetaan ammattilaisen ja potilaan välistä keskustelua, jossa hoidon tai tutkimuksen hyödyt sekä haitat pyritään liittämään yhteen potilaan toiveiden ja tarpeiden kanssa.
”Itsemääräämisoikeuden näkökulmasta vähähyötyisinä hoitoina on pidettävä myös tilanteita, jossa potilaalle määrätään lääkkeitä tai tutkimuksia, joita potilas ei halua.
Ammattilaisen tehtävä on tuoda keskusteluun tuore tieto hoidosta tai tutkimuksesta odotettavissa olevista hyödyistä ja haitoista. Potilas puolestaan tuo esiin omat toiveensa ja tarpeensa. Jaetulla päätöksenteolla pyritään vähentämään tilanteita, joissa potilaalle tarjottu hoito tai tutkimus ei vastaa potilaan toiveita tai tarpeita, eli potilas olisi mieluummin ilman tai päätyisi vaihtoehtoiseen hoitoon tai tutkimukseen.
Itsemääräämisoikeuden näkökulmasta vähähyötyisinä hoitoina on pidettävä myös tilanteita, jossa potilaalle määrätään lääkkeitä tai tutkimuksia, joita hän ei halua (vrt. low-value-care) (3). Nämä saattavat olla tilanteita, joissa lääkärin ja potilaan näkökulmat eroavat. Hoito ei aina vastaa potilaan arvoja ja toiveita, vaikka sairauden kannalta niistä voisi olla hänelle hyötyä. Lääkärin näkökulma voi olla kansanterveydellinen, jolloin yksittäisiä potilaita hoidetaan ryhmänä ja ryhmän riskejä vähennetään. Yksilöllisessä hoidossa hoitopäätökset tulisi kuitenkin ensisijaisesti perustua yksittäisen potilaan toiveisiin ja tarpeisiin hoidon/tutkimusten hyödyt ja haitat huomioiden. Lääkärin tehtävä ei ole arvottaa millaiset potilaan toiveet ja tarpeet ovat relevantteja hoidon aloittamisen kannalta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että potilaan mahdollisesti virheelliset käsitykset hoidon tai tutkimuksen hyödyistä ja haitoista tulisi vaikuttaa hoitopäätöksiin, vaan lääkärin tulisi pyrkiä oikaisemaan virheellisiä käsityksiä hoidon tai tutkimusten vaikutuksiin liittyen.
Suomessa väestörakenteen muutos asettaa paineita terveydenhuollon kustannusten kasvulle. Ensisijaisesti tulisi pyrkiä eroon hoitokäytännöistä, jotka eivät tuota terveyshyötyä tai eivät vastaa potilaan toiveisiin ja tarpeisiin. Priorisointikeskustelu, jossa valitaan eri potilasryhmille terveyshyötyä tuottavien hoitokäytäntöjen välillä, tulee vasta tämän jälkeen.
- https://www.laakariliitto.fi/uutiset/ajankohtaista/laakariliiton-valtuuskunta-vaatii-terveydenhuollon-priorisointia-on-vietava-eteenpain/
- Miten kohdennetaan voimavarat vaikuttavasti? Sosiaali- ja terveydenhuollon priorisointifoorumin valmistelu käynnistyy – Sosiaali- ja terveysministeriö (stm.fi)
- Verkerk EW, Tanke MAC, Kool RB, van Dulmen SA, Westert GP. Limit, lean or listen? A typology of low-value care that gives direction in de-implementation. Int J Qual Health Care. 2018;30(9):736-739. doi:10.1093/intqhc/mzy100
Aleksi Raudasoja
LL, tutkija, Duodecim
PROSHADE-hankkeen tutkimusta rahoittaa strategisen tutkimuksen neuvosto, joka toimii Suomen Akatemian yhteydessä. Tutkimuskonsortiossa kehitetään taloudellisen ja vaikuttavuustiedon sekä potilaiden tuottaman tiedon käyttöä päätöksenteossa. Tutkimme ja arvioimme jaetun päätöksenteon käytäntöjä terveydenhuollon organisaatioissa ja potilaiden hoitopäätöksissä. Tutkimuksen toteuttavat Itä-Suomen, Tampereen ja Oulun yliopistot sekä Duodecim.