Terveydenhuolto kehittyy ja omaksuu jatkuvasti uutta, mutta poistuvatko vanhentuneet vähähyötyiset hoidot käytöstä samaa tahtia? Vähähyötyisistä hoidoista luopumiseen tarvitaan tutkimusta, koulutusta ja tukea.
Lääketiede kehittyy jatkuvasti ja uusia entistä vaikuttavampia hoitoja tulee käyttöön taajaan. Hoidolla tarkoitetaan tässä tekstissä kaikkea terveydenhuollon toimintaa, jolla pyritään hoitamaan, tutkimaan tai kuntouttamaan sairastuneita tai ennaltaehkäisemään sairastumista.
Kuten muillakin menetelmillä, myös hoidoilla on oma elinkaarensa. Uusi hoito syntyy innovaation tuloksena, ja siitä alkaa kehitystyö. Kun hoitoa on kehitetty tarpeeksi, se on valmis omaksuttavaksi hoitovalikoimaan. Käyttöönotto ei kuitenkaan tapahdu kaikkialla kerralla. Osa terveydenhuollon yksiköistä omaksuu uutta nopeammin, toiset hitaammin.
Menetelmän elinkaari ja sen yhteys suosituksiin ja HTA-arviointiin.
Ensimmäisten käyttöönottojen myötä hoidon kehittäminen jatkuu edelleen ja samalla käyttö leviää laajemmalle. Kun uusi hoito on omaksuttu, niin se ei kuitenkaan usein syrjäytä vanhaa kokonaan. Vanha hoito voi jäädä osittaiseen käyttöön joillekin potilaille ikään kuin varalle, vaikka hoito olisi vähähyötyinen. Syrjäytyvän hoidon käytöstä voidaan kuitenkin luopua kokonaan tai osittain, kun tutkimustieto lisääntyy tai uudet innovaatiot syrjäyttävät ne. Pelkkä hoidon pitkä käyttöikä ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi vähähyötyinen.
Perusteita vähähyötyisestä hoidosta luopumiselle ovat resurssien parempi käyttö, kustannusvaikuttavuus, terveyshyödyn maksimointi ja haittojen minimointi. Vähähyötyisillä hoidoilla tarkoitetaan terveydenhuollon toimenpiteitä, jotka eivät tuota mainittavaa terveyshyötyä potilaalle. Joissakin tapauksissa haitat saattavat olla hyötyä suuremmat ja pahimmillaan hoito voi olla potilaalle haitallinen. Vähähyötyisinä hoitoina voidaan pitää myös toimenpiteitä, joiden kustannukset ovat kohtuuttomat potilaalle koituvaan terveyshyötyyn verrattuna. 1,2 Esimerkkinä vähähyötyisestä hoidosta voidaan mainita antibioottihoito ylähengitystieinfektion hoidossa. Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin tuottamat Vältä viisaasti-suositukset tuovat esiin näitä vähähyötyisiä hoitoja. Suositukset perustuvat tieteelliseen näyttöön kyseisen hoidon hyödyistä ja haitoista. Niitä on julkaistu vuodesta 2016 alkaen ja nykyisin niitä on toimitettu jo yli sata. 3
Hoidon tunnistaminen vähähyötyiseksi ei välttämättä ole helppoa. Tutkimustieto hoidoista lisääntyy ajan myötä ja samalla hyödyllinen hoito voi paljastua vähähyötyiseksi. Yksi tekijä tässä voi olla se, että hoitoa käytetään laajemmassa potilasryhmässä kuin missä sen vaikuttavuus on tutkimuksessa osoitettu.
”Niukkoja resursseja tulee käyttää parhaalla mahdollisella tavalla, jotta voidaan saavuttaa mahdollisimman paljon terveyshyötyä potilaille.”
Terveydenhuollon käytettävissä olevat resurssit ovat aina niukat suhteessa tarpeeseen. Näitä niukkoja resursseja tulee käyttää parhaalla mahdollisella tavalla, jotta voidaan saavuttaa mahdollisimman paljon terveyshyötyä potilaille. Resurssien käyttö vähähyötyisiin hoitoihin on niiden hukkakäyttöä.
Joidenkin hoitojen kustannukset ovat kohonneet huomattavasti viime vuosina. Uudet hoidot tuottavat ehkä hieman lisää terveyshyötyä verrattuna vanhempiin hoitoihin, mutta kustannukset voivat olla moninkertaiset. Tämä haastaa meidät pohtimaan ovatko nämä lisäkustannukset tästä lisähyödystä kohtuulliset suhteessa vähäiseen lisääntyneeseen terveyshyötyyn. Tätä pohdintaa tekee mm. Palveluvalikoimaneuvosto päättäessään, kuuluuko hoito kansalliseen palveluvalikoimaan vai ei.
”Jos haitat ylittävät hyödyt, ei hoitoa tulisi potilaan kohdalla käyttää.”
Yksi peruste luopua vähähyötyisen hoidon käytöstä on haittojen minimointi. Vähähyötyinen hoito altistaa potilaat hoidon haitoille ilman mainittavaa terveyshyötyä. Vähähyötyisen hoidon käyttö voi aiheuttaa haittaa myös yleisellä tasolla, esimerkkinä antibioottiresistenssin riskin kasvu antibioottien tarpeettoman käytön myötä. Hoitoa valitessa tulee punnita sen tuottama hyöty ja haitat, ja jos haitat ylittävät hyödyt, ei hoitoa tulisi potilaan kohdalla käyttää.
Vähähyötyisistä hoidoista luopumista voidaan ajatella tapahtuvan usealla tasolla. Hoidon käytön vähentäminen on ensimmäinen toimi vähähyötyisistä hoidoista luopumisessa. Hoidon käyttöä voidaan korvata toisella hoidolla, joka on vaikuttavampaa. Käytön rajoittamista ovat esimerkiksi hoitokriteerit, jotka rajaavat hoidon käytettäväksi vain siitä hyötyviin potilasryhmiin.
”Uutta on, että käytöstä luopumisen on ymmärretty olevan asia, jota tulee edistää aktiivisilla toimilla.”
Harvinaisin vaihtoehto on hoidon käytön lopettaminen kokonaan. On myös hyvä muistaa, ettei vähähyötyisestä hoidosta luopuminen ole uusi asia. Lääketiede kehittyy jatkuvasti ja uudet hoidot ovat korvanneet vanhat ajan myötä. Uutta on, että käytöstä luopumisen on ymmärretty olevan asia, jota tulee edistää aktiivisilla toimilla.
Vähähyötyisistä hoidoista luopuminen vaatii ensinnäkin tietoa siitä mikä on vähähyötyinen hoito. Lisäksi tarvitaan toimia vähähyötyisistä luopumiseen. Nämä toimet voivat kohdistua niin terveydenhuollon toimijoille, potilaille, omaisille kuin kaikille kansalaisille. Aktiivisia toimia, joilla vähähyötyisistä hoidoista luovutaan, voidaan kutsua de-implementaatioksi. Siinä pyritään aktiivisesti vaikuttamaan erilaisilla implementaatiotoimilla. Näitä ovat mm. koulutus, viestintä, tietojärjestelmien herätteet sekä vaikuttaminen edellä mainittujen toimijoiden toimintatapoihin ja asenteisiin.
Petra Falkenbach
TtM, FinCCHTA, tohtorikoulutettava, Oulun yliopisto
PROSHADE-hankkeen tutkijat luennoivat vähähyöytyisistä hoidoista 31. toukokuuta Pohjolan lääkäripäivillä FinCCHTA:n ja Suomalainen Lääkäriseura Duodecimin tilaisuudessa. Osallistujia mm. opastetaan pohtimaan ja tunnistamaan, mitkä lääketieteen ja terveydenhuollon toimet tuottavat niin rajallisesti terveyshyötyä, että niiden käyttöä tulisi vähentää.
Kuva: Lucas Vasques on Unsplash
Lähteet
1 https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/26268286/